Suomen romanien historia

Suomen romanien historia
Toim. Panu Pulma

Suomen romanien historia on laajan monitieteisen tutkimushankkeen tuloksena syntynyt, kansainvälisestikin uraauurtava perusteos romanien historiasta, kielestä ja kulttuurista. Se antaa äänen romaneille itselleen ja tuo esiin heidän näkökulmansa historiaan.

Teoksessa romanien vaiheista rakentuu suuri ja monivaiheinen selviytymistarina heidän saapumisestaan maahan, kiertolaisuuden ajasta ja elämästä osana suomalaista yhteiskuntaa – oman kulttuurisen identiteetin säilyttäen. Teoksessa tuodaan esiin romanikulttuurin monia erityispiirteitä, tapoja, normeja ja arvoja, kerrotaan heidän suhteestaan uskontoon, esitellään romanikieltä, musiikkia ja kulttuurista avautumista sekä poliittista aktivismia.

Kokonaisuudesta syntyy rikas ja värikäs kertomus vähän tunnetusta, monin tavoin omaperäisestä romanivähemmistöstämme, heidän elämäntavastaan sekä kulttuuristaan puolen vuosituhannen ajalta. Kirjan upeasta kuvituksesta valtaosa on aiemmin julkaisematonta.

Teos on saanut Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja Vuoden historiateos 2012 -kunniamaininnan.

Osta kirja

suomen_romanien_historia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s