Kirjan kasvot

Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia
Ville Hänninen

Kirjan henki tiivistyy kanteen. Vanhat kannet herättävät muistoja ja ajatuksia jostain jo miltei unohtuneesta.

Monia teoksia ei tahtoisi ajatellakaan muussa muodossa kuin siinä itselle rakkaimmassa. Tuntematon sotilas ei tuntuisi samalta hengettömällä elokuvakannella, ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? olisi suorastaan lukukelvoton ilman kannen reikää.

Kirjan kasvot nostaa esiin yhden teoksen kultakin Suomen valtiollisen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa – valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja -taiteilijoita.

Teos kertoo unohdettuja tarinoita jopa ikonisten, kaikkien tuntemien kirjankansien synnystä. Se tuo esiin myös ihmisiä kansien takana – suomalaisen kirjataiteen mestareita.

Ville Hänninen (s. 1976) on tietokirjailija, toimittaja ja Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut kirjankansista eri lehtiin toistakymmentä vuotta.

Osta kirja

kirjan_kasvot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s